Viimeisen kuukauden jäljiltä olo on kuin mankelilakanalla. Kaikki on tiristetty, mitä irti lähtee.
Eivät nimittäin loppuneet takaiskut meidän perheessä Voitto -koiran kuolemaan. Tasan viikko katastrofin jälkeen jouduin hyvästelemään myös hevoseni, ihanan humppatukkaisen Kissen (Wiiskulman Gizella).
Sinä iltana lähdin maastolenkille tuulettamaan ajatuksiani. Tamma kulki hyvällä meiningillä, olipa jopa vähän kevättä hännän alla. Kilometri ennen kotoa hevonen sammahti yhtäkkiä aivan täysin. Kipusin alas selästä, koska pelkäsin sen saavan sydänkohtauksen. Pikku hiljaa hiippailimme kotiin tutkimaan tilannetta. Päädyin epäilemään ähkyä, koska oireet täsmäsivät siihen. Suoliääniä ei kuulunut ja hevonen oli kovin kivulias. Lääkitsin tamman saman tien ja kävelytin sitä, kunnes sen olo alkoi helpottaa.
Aamulla Kisse vaikutti jo vähän paremmalta, joskin edelleen se oli varsin väsynyt. Kun hevonen kuitenkin joi ja oli jaloillaan, lähdin käymään töissä. Mies raportoi tilannetta kotoa, että ihan ok menee. Iltapäivällä seurasimme tilannetta, kunnes yhtäkkiä tamman kunto romahti. Soitin saman tien eläinlääkärin, mutta mitään ei ollut enää tehtävissä. Ei se ähkyä ollut, ilmeisesti tammalla oli revennyt suolistossa jotakin.
Seistessäni hevosen vierellä sen laukatessa kohti taivaslaitumia mietin, että tämän väsyneempi ei ihminen enää voi olla. On myös mahdollista saada nestehukka ihan vain itkemällä.
Pari päivää tuijottelin lähinnä seinää ja kattoa. Sitten mietin, että hetkinen, nyt on aika nostaa takamus sohvalta ja ryhdistäytyä. Elämässä on edelleen paljon hyvää, vaikka punainen lanka hetkellisesti olisikin kateissa. Jos itku ei auta, toiminta yleensä auttaa.
Laadin sotasuunnitelman. Koiran kuolema ottaa edelleen niin koville, ettei toista koiraa meille varmaankaan hetkeen tule. Mutta ilman hevosta olo on kuin orvolla pirulla - eli ei kun hevoskaupoille!
Kävi aivan uskomaton sattuma. Kun päätin lähteä etsimään uutta hevosta, otin ja ostin ensimmäisen kokelaan! Mietin, että vain hullu jättää vertailematta tarjontaa, mutta minä vaan tiesin hevosen nähdessäni, että tämä on minun. Ja niin meille tuli Lancia, jättiläismäinen torintamma. A-tason tamma, jolla saisi hypätä esteitäkin. Jos sattuisi uskaltamaan.
Eikä se siihenkään vielä loppunut. Kun nämä käänteet oli suoritettu, oli tasan 2,5 viikkoa aikaa kahlata koko kiinteistönvälityslaki LKV -kokeeseen. Luin keskimäärin 6 tuntia päivässä, että ehtisin kuroa kiinni aikaa, joka eläimiä surressa humpsahti ohi. Nyt kun koe on takanapäin, fiilis on loistava. Ihan sama miten kokeessa lopulta kävi, kunhan ei tarvitse lakikirjaa hetkeen avata. Olispa mahtavaa, jos nyt saisi vaan tehdä ihan tavallisia asioita, töitä hyvällä fiiliksellä ja odotella harava tanassa pihasesonkia.
Joten tervetuloa tylsyys, täällä odotetaan avosylin!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti